Mielipiteeni kirjasta 940 päivää isäni muistina

940 pv isäni muistina,kirjoittanut toimittaja Hanna Jensen


Sain tämän kirjan tuttaviltani lainaksi, ja mietin viikon verran, luenko vai jätänkö väliin. Mietin kuinka rankkaa teksti saattaa olla,ja koska isäni kuolemasta on niin vähän aikaa,jaksanko lukea aiheesta kirjaa,joka kuitenkin oli elämääni reilut 8v eli 2920 päivää!
  Hanna Jensen kertoo avoimen rehellisesti tarinan isästään, joka sairastuu luonnollisesti Alzheimerin tautiin. Minun isänihän menetti lähimuistinsa yhdessä yössä, saatuaan toisen aivoverenvuotonsa,joten, minulla ei ollut koskaan mahdollisuutta käsitellä uutista ,jonka sain lääkäreiltä, isäni maatessa teho-osastolla. En voinut todeta asiaa huomaamalla pikkuasioita,joista sitten muodostuu isompi vyyhti ja sitten lääkäri toteaa diagnoosin. Kun isäni tila minulle selvennettäköön, elämäni kaatui täydellisesti. Jouduin tutustumaan täysin uuteen isääni ja samaan aikaan jouduin tappelemaan , ja oikeasti tappelemaan, hänelle hoivakotipaikkaa! Minulla ei koskaan ollut aikaa istua miettimään, mitäs nyt tai kuinka kauan kestää, ennenkuin isäni tarvitsee hoivakotia.
Jouduin suoraan toimintaan,käsittelemään byrokratiaa, joka oli minulle täysin vierasta,puhumaan ja kuuntelemaan tekstiä, jota en edes kyennyt tajuamaan,selvittämään paperiasioita jotka olivat minulle hepreaa,etsimään virastoja ja ihmisiä,joiden olemassaolosta en tiennyt mitään, saamatta koskaan minkäänlaista tukea yhteiskunnalta. Kaikki oli vain pakko hoitaa ka pakko oppia ja pakko selvittää!
 Kävin itse läpi eräänlaisen helvetin,ennekuin isäni sai paikan Leporannan palvelutalosta, joka täytti kaiken sen, mitä isäni ympärivuorokautinen hoito vaati. Ja ennen tuota, jouduin käyttämään kieltä, johon en ikinä olisi uskonut joutuvani turvautumaan, tai käyttäytymään niin,etten toisinaan edes tuntenut itseäni. Monesti kotiin tultuani itkin, koska pelkäsin etten saa isääni oikeaan paikkaan ja kun tieto isän hyväksymisestä saavutti minut, totesin, etten ikinä ole ollut tyytyväisempi huonosta käyttäytymisestäni tai kaikesta siitä, mitä suustani päättelin lääkäreille,viranomaisille ja eri hoitohenkilökunnan ammattilaisille,koska se kaikki tuotti tulosta ja sain isäni hoivakotiin,jossa hänellä oli hyvä olla ja hän sai hoidon jota tarvitsi.
  Yhteiskunnassamme on paljon vikaa. Monista lapset, vanhukset ja vammaiset on liian usein jätetty heikoille jäille,kun taas vangit näyttävät saavan kaiken, enkä todella ymmärrä, miten he ansaitsevat selleihinsä tv.t,karkit, tietokoneet ym vempeleet. Olen sitä mieltä että kun kaikkea ulkoistetaan,ulkoistetaanpa myös suomen vankilat ja suoraan tuonne Venäjälle, voipi olla että Suomessa alettaisiin vankiloita vähän miettiä.....
  Tämä Hannan kirjoittama kirja sai minut itkemään,muistelemaan paljon isääni,hymyilemään, koska isänihän oli todella huumorintajuinen ja monia hänen ongelmiaan, me käsittelimme ronskillakin huumorilla, jonka ansiosta asioita oli sitten helpompi käsitellä ja ratkaista. Mutta ennen kaikkea kirja sai minut ymmärtämään kuinka paljon hyvää olen isäni elämässä hänelle tehnyt puhtaasta rakkaudesta? Kirja sai myös minut miettimään niitä tuhansia vanhuksia,joilla ei ole ketään,kuka hänestä huolehtisi,kuka pitäisi hänen puoliaan ja taistelisin hnäen asioidensa puolesta hetkellä,kun hän ei enää itse pysty.
 Itsehän olin isäni virallinen edunvalvoja alusta loppuun,joten minä todella pystyin vaikuttamaan ja päättämään ja puuttumaan, ja olen ikionnellinen siitä,että hain oikeudelta tuon luvan. Tottakai pelkäsin osinko,osaanko,pystynkö ja jaksanko , mutta kaiken oppii, jos ei kerrasta niin kolmannesta.
  Hannan kirja on luokiteltu tietokirjaksi ja siitä tekee tietokirjan kattavat sivustot kappaleiden päätteeksi esim. Milloin kannattaa huolestua läheisen muistista: 15 eri lausetta ja nettisivun osoite muistiliitolle, kun haluaa lisätietoa taas löytyy kattavien nettisivujen osoitteita,omaisten oikeudet kohta löytyy,eri testejä ja mistä ne löytää ,mistä asuinpaikka muistihäiriöisille kohta ja sivustot netissä,muistisairaiden kodinsisustukseen liittyvät ohjeet ja nettisivut,kuinka muistisairaan ihmisen elämää voi helpottaa  ja sivut mistä kattavan oppaan voi jopa ladata ym.
 Kirja on todella koskettava kertomus elämästä muistisairaan kanssa tässä yhteiskunnassa ja tämän hoitamisesta. Hanna on s. 1970 eli minua vuoden nuorempi. Hän on helsinkiläinen vapaa toimittaja ja työskennellyt toimittajana lähes 20v. Ja se toimittajan tarkkuus ja tutkimustyö näkyy tekstissä.

Muutama asia todella jäi mieleeni.kuten se,että ympärivuorokautinen hoito maksaa siellä ryhmäkodeissa 130e/vrk.ssa!
Alle 80-vuotiaille muistisairaille ihmisille ei ole Suomessa omia hoitokoteja. Tai on:  alle 65-vuotiaille muistisairaille ihmisille on Suomessa 6 hoitokotia. Paikkoja niissä on yhteensä 300!
 Siis jos sairastuu muistisairauteen alle 70 vuotiaana,hänen hoitamisensa on haastavaa,koska hän ymmärtäisi,että suurin osa ympärillä olevista on 80-90 vuotiaita! Varmasti hänet siis lääkittäisiin,kuten muutkin! Isääni en koskaan antanut lääkitä,hän nukkui kun nukkui ja heräsi kun heräsi! Ei siis kannata sairastua muistisairauteen Suomessa 50-vuotiaana,joudut päiväryhmään 80-vuotiaiden kanssa!!
 On olemassa yksityisiä senioritaloja,joista voi ostaa täydet tai "raskaat" palvelut, kuten ammattikielellä puhutaan. Paikkoja on vapaana,koska rahalla saa: n. 4000e/kk.ssa!!!!!
Jos rahaa ei ole tai säästöjä,joudut odottamaan vuodeosastolla niin kauan,kunnes paikka löytyy jostain ja tämä oli isäni kohtalo!
Miksi terveyskeskukset ja sairaalat on ylipäätä suunniteltu vain makaamisen!!?? Isänihän myös makasi Karhulassa kuntoutuspuolella,ja suureen ääneen ( oikeasti suureen enkä aina kauniiseen) ihmettelin mitä helvetin kuntouttamista on ihmisen makuuttaminen 27/7  sängyssä!!!!!tappelin 12vrk uudesta pään kuvauksestakin,näin yhden esimerkin kertoakseni.vain harva muistisairaus vaatii hoitovaiheessa vain maksamista,sanoo Hanna Jensen ja se on totta!

Lopuksi siteeraan kirjan sivun 78 viimeistä neljää riviä:
Mitä turha makaaminen teki elämänhalulle?
Minusta jokainen liikuntakykyinen,muistisairas ihminen,joka makasi vuoteessa pelkän muistisairausdiagnoosin takia,on hoitovirhe.

Tässä olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä.
Kirja on mieletön lukuelämys,opas,tietopaketti ja antaa paljon,suosittelen lämpimästi lukemaan,jos kiinnostaa tai on ajankohtainen aiheena.